Haku varhaiskasvatukseen
Keskitetty haku elokuussa 2025 alkavalle toimintavuodelle on viikoilla 10-11, 3.-16.3.2025.
Kunnalliseen varhaiskasvatukseen hakeminen tapahtuu ensisijaisesti täyttämällä hakemus Lempäälän eVakassa. Käsin täytettäviä hakemuksia on saatavissa Lempäälä-talon palvelukäytävältä (os. Manttaalitie 15) ja päiväkodeista.
Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea vähintään neljä kuukautta (4-6 kk) ennen lapsen hoidon tarpeen alkamista. Mikäli hakemuksen jättää tätä myöhemmin hakemukselle on laitettava liitteeksi tosite äkillisestä hoidon tarpeesta. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, paikkakunnalle muutosta tai koulutuksesta eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon tarpeen alkamista. Mikäli hakemuksen jättää yli 6 kk ennen hoidon tarpeen alkamista, ei se silti takaa ensisijaisen paikan toteutumista. Kotona olevan vanhemman on hyvä varautua siihen, että lapsen hakemuksen käsittelyyn ja varhaiskasvatuspaikan myöntämiseen saattaa kulua neljän kuukauden määräaika.
Kun hakemus on saapunut varhaiskasvatuspalveluiden toimistoon, palveluohjaaja käsittelee hakemuksen. Mikäli hakemukselle merkitty ensimmäinen toive voidaan toteuttaa, päätös varhaiskasvatuksesta tehdään ilman yhteydenottoa perheeseen. Hakemuksen lisätiedoissa on sen vuoksi hyvä tuoda ilmi kaikki lasta koskevat oleelliset asiat (esim. erityisruokavalio, tuen tarve tms). Mikäli ensimmäinen toive ei ole toteutettavissa, palveluohjaaja ottaa perheeseen yhteyttä ennen hakemukseen merkittyä varhaiskasvatuksen aloitusajankohtaa.
Jos hakemusta haluaa muuttaa tai tarkentaa ennen päätöksen saapumista eikä sitä pääse enää itse eVakassa päivittämään, tulee ottaa yhteyttä palveluohjaukseen tai varhaiskasvatuksen palvelusihteeriin viimeistään kuukautta ennen varhaiskasvatuksen aloitusta. Elokuuta koskevat muutokset tulee ilmoittaa juhannukseen mennessä.
Päätöksen saatuanne, lapsenne tulevan ryhmän varhaiskasvatusopettaja ottaa yhteyttä aloituskeskustelun ja tutustumiskäynnin ajankohdan sopimiseksi.
Maksut 1.8.2024 alkaen
Käytettävissä olevat tunnit/kk | Tunnit keskimäärin viikossa | Maksu korkeintaan €/kk | |
Porras 1 (ei perhepäivähoidossa) | 0-85 h/kk | 20 h/vko | 156 €/kk |
Porras 2 (ei perhepäivähoidossa) | 86-120 h/kk | 28 h/vko | 249 €/kk |
Porras 3 | 121-150 h/kk | 35 h/vko | 280 €/kk |
Porras 4 | yli 151- h/kk | 36 h/vko | 311 €/kk |
Kesken kuun alkaessa tai lopetettaessa käytettävissä olevat tunnit lasketaan siten, että tuntimäärä jaetaan kuukauden toimintapäivillä ja kerrotaan niin monella arkipäivillä (ma-pe), jotka hoitosuhteen voimassaoloaikaan osuu.
Esimerkki 1: Lapsi aloittaa torstaina 14.8.2025. Hänelle on valittu porras 3, 121-150h/kk: 150/20= 7,5 * 12 arkipäivää =90 tuntia käytettävissä elokuussa.
Esimerkki 2: Lapsi aloittaa maanantaina 22.9.2025. Hänelle on valittu porras 2, 86-120h/kk: 120/20= 6 * 7 arkipäivää = 42 tuntia käytettävissä syyskuussa.
Vammaisen varhaiskasvatusikäisen lapsen palvelut järjestetään ensisijaisesti sosiaalihuoltolain, terveydenhuoltolain, varhaiskasvatuslain tai muun ensisijaisen lain perusteella. Varhaiskasvatuksen mukaiset palvelut ovat aina ensisijaisia suhteessa erityispalveluihin.
Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa tai hyvinvointinsa edellyttämä tuki varhaiskasvatuslain perusteella.
Varhaiskasvatuksesta peritään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut. Mikäli lapselle on tehty varhaiskasvatusmaksusta vapautta päätös erityishuolto-ohjelman perusteella ennen 1.1.2025, silloin varhaiskasvatus on maksutonta päätökseen merkityn voimassaoloajan.
Varhaiskasvatuksen seudullisen yhteistoimintasopimuksen ensisijaisena tarkoituksena on mahdollistaa lapsen hoitosuhteen jatkuminen entisessä kotikunnassaan toimintakauden (1.8.–31.7.) loppuun saakka.
Lapsi voi myös sopimuksen perusteella hakeutua tulevan kotikunnan varhaiskasvatuspalveluiden piiriin jo toimintakauden alusta, vaikka perheen muutto uuteen kuntaan ajoittuisikin keskelle toimintakautta.
Kun lapsi jatkaa varhaiskasvatusta vanhassa kotikunnassaan, perhe hankkii uuden asuinkunnan varhaiskasvatuksesta päätöksen hoitopaikan ostamisesta.
Vastaavasti lapsen siirtyessä uuden kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen, jo ennen muuttoa, perhe hakee päätöstä asuinkuntansa varhaiskasvatuksesta.
Perheen vastuulla on aina neuvotella asia molempiin kuntiin, Lempäälässä yhteydenotot varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen.
Lempäälän kunnan varhaiskasvatuspalvelut tarjoaa neuvontaa varhaiskasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.
Toimi näin
Ota yhteyttä seuraavissa tilanteissa
- varhaiskasvatukseen hakeutuminen ja palveluohjaus: palveluohjaus, puhelinaikana
- maksuihin, tuloselvityksiin ja hakemuksiin liittyvät asiat: varhaiskasvatuksen palvelusihteeri
- yksityinen varhaiskasvatus ja palvelusetelit: palveluohjaus puhelinaikana tai varhaiskasvatuksen palvelusihteeri
- tilapäishoito: varhaiskasvatusyksikön johtaja
- erityisruokavaliot: päiväkoti- ja kouluruokailu, lisätietoja erityisruokavalio-ohjeistuksesta