Kunta-Katin kokeilu päättyy
Lempäälän kunta luopuu tekoälyavusteisesta virtuaaliassistentistaan
Toukokuussa 2020 käyttöönotettu Kunta-Kati siirtyy toukokuussa 2021 Kuntien Tieran omistukseen ja saa nimekseen Tiera Assi.
– Kunta-Katissa mukanaolo on avannut meille monia kanavia tulevaisuuden tekoälyn käyttöön kuntakentällä. Ikävä kyllä itse Katin kehitystyö on edennyt hitaammin, kuin alun perin odotettiin. Luopumisesta huolimatta nopean ja paikkariippumattoman asiakaspalvelun kehittäminen kunnassamme kuitenkin jatkuu ja keskusteluja näistä käydään jo, kertoo Lempäälän palvelumestari Anni Määttä.
Kunta-Katin tietomäärää on kasvatettu koko ajan, mutta se ei ole silti pystynyt palvelemaan kaikkia asiakkaita kokonaisvaltaisesti.
– Tästä palvelusta luopumalla vastaamme myös tulleisiin asiakaspalautteisiin. Heikko tekoäly ei vielä taivu samaan kuin henkilökohtainen asiakaspalvelu. Henkilökohtaiseen palveluun tulemme jatkossakin omalta osaltamme panostamaan Palvelukäytävän puitteissa, Määttä taustoittaa.
Lisätietoja:
Anni Määttä
palvelumestari
anni.maatta@lempaala.fi
p.040 133 7915