Maisemakukkapelloilla tavattu vieraslaji rikkakananhirssiä – kasvustojen torjunnat aloitettu
Suomessa on tänä vuonna tehty erilaisia havaintoja kukkien siemenseoksilla kylvetyissä kohteissa vieraslaji rikkakananhirssistä. Rikkakananhirssi on 1-vuotinen heinä, joka on maailmanlaajuisesti yksi pahimmista rikkakasveista. Lajia leviää Suomeen erityisesti viljelykasvien siementen epäpuhtauksina ja erilaisten siemenseosten mukana. Hoitamattomana rikkakasvi leviää alkutuotannon viljelyksille aiheuttaen merkittävää haittaa. Rikkakananhirssi lisääntyy ja leviää siemenistä, joita yksittäinen kasvi voi tuottaa jopa 40 000 kappaletta. Lue tarkemmin rikkakananhirssistä lisää vieraslajit.fi -sivustolta.
Kunnan maaseutuviranomainen on katselmoinut Lempäälän kunnan maisemakukkapellot ja todennut niissä osin esiintyvän rikkakananhirssiä. Lempäälän kunta suhtautuu vakavasti rikkakananhirssin torjuntaan ja on toteuttanut torjuntatoimenpiteitä kasvustojen kitkennällä. Vieraslajin torjuntatoimenpiteiden vuoksi syksyn aikana kaikki kukkapeltokasvustot tullaan murskaamaan. Ensi vuonna kunnan kaikissa maisemakukkapeltokohteissa toteutetaan lisää torjunta- ja hoitotoimenpiteitä, kuten kasvustojen niittoja ja kemiallista torjuntaa. Vieraslajin torjuntatoimenpiteiden vuoksi vuonna 2025 Lempäälän kunnan omistamille maa-alueille ei kylvetä maisemakukkien siemeniä.
Lisätietoja: maaseutupäällikkö Timo Perälampi, timo.peralampi@lempaala.fi, puh. 050 383 9624.