Hyviä uutisia: Lempäälän kunnan kasvihuonekaasupäästöt ovat kääntyneet selvään laskuun
Suomen ympäristökeskus SYKE julkaisi 3.12. ennakkotiedot vuoden 2023 kasvihuonepäästöistä
Lempäälässä päästöt ovat alentuneet 11 % vuotta aiemmasta tilanteesta. Koko maassa kasvihuonepäästöt laskivat samana aikana 9 %. Suurin vaikutus on energiantuotannon, niin sähkön kuin kaukolämmön, päästöjen vähenemisellä. Myös raideliikenteen ja työkoneiden päästövähenemä vaikuttaa Lempäälässä.
Lempäälän kunta on kuntastrategiassa sitoutunut hiilineutraali kunta (Hinku) -tavoitteisiin. Tavoitteena on vähentää 80 % kasvihuonepäästöjä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Loput 20 % päästöistä on sitoumuksen mukaisesti tarkoitus kompensoida. Tähän mennessä päästöt ovat vähentyneet 31 %, asukasta kohden laskettuna päästövähennys on 46 %. Eli vielä on kovasti töitä tehtävänä tämän vuosikymmenen aikana, jotta tavoitteeseen päästään. Suurin päästösektori on tieliikenne, jonka osuus Lempäälän kunnan kasvihuonepäästöistä on 40,8 %. Tieliikenteen päästöistä on vähennetty läpiajoliikenteen osuus.
Monista muista kunnista poiketen Lempäälän kunnassa ei ole tuulivoimasta saatavaa hyvitystä. Suuria tuulivoimaloita ei käytännössä voi kunnan alueelle tehdä, koska lentokenttä on lähellä.
Suomen ympäristökeskuksen tiedote asiasta: Hiilineutraalisuomi > Ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt reippaassa laskussa.
SYKE:n päästötietopalvelusta löytyvät kasvihuonepäästölukemat sektoreittain kuntakohtaisesti ja maakuntatasolla SYKE – kuntien ja alueiden khk-päästöt