Selvitykset yms.
Lempäälän kulttuuriympäristöohjelma Teiden varsilla ja vesireiteillä.
Vuonna 2006 valmistui Eija Teivaksen laatima kulttuuriympäristöohjelma Lempäälästä. Teos kattaa koko kunnan tärkeimmät alueet.
Selvitys on vieläkin kattavin selvitys ja inventointi. Uusimmissa yleis- ja asemakaavoissa voi olla tarkempia ja ajankohtaisempia selvityksiä.
Säijän ja Nurmen alueelle on laajenutunut Vesilahden kulttuurimaisema-alue (Valtakunnallisesti arvokkaaksi esitetty ja/tai maakunnalisesti arvokas maisema-alue). Rajaus löytyy rakennusjärjestyksen liitteestä tai maakuntakaavasta 2040.
Lempäälän kunta on kasvanut hyvin voimakkaasti, ja alueelle on tullut paljon uusia asukkaita muualta. Pääteitten ja rautatien varsille on muodostunut nauhamainen taajama on vähitellen laajentunut ja kuroutunut tiiviimmäksi. Lempäälän on valtaväylien ja reittivesien risteyskohta. Maaseudun ja taajaman rajapinta elää ja muuttuu voimakkaasti rakentamisen myötä. Maaseutu ja kulttuuriympäristöt ovat Lempäälän vetovoimatekijä. Tulevaisuuden haasteenamme on eri aikakausilla syntyneiden kulttuuriympäristöjen arvojen säilyttäminen vanhaa korjatessa ja uutta rakennettaessa.
Selvityksessä on koottu kulttuuriympäristöön liittyvä tieto sellaiseen muotoon, että kuntalaiset voivat sitä hyödyntää. Paikkakunnalle muuttaneet saavat ohjelmasta rautaisannoksen Lempäälän kulttuurihistoriaa, joka auttaa ymmärtämään ympäristömme erityispiirteitä. Selvitykseen on kerätty tietoja Lempäälän kulttuuriympäristön historiasta, vanhoista rakennuksista, kulttuurimaisemista, kiinteistä muinaisjäännöksistä, asutushistoriallisista muistomerkeistä ja nykytilanteesta (2006).
Linkki: Lempäälän kulttuuriympäristöohjelma (koko n. 4 Mt)
Linkki: Lempäälän kulttuuriympäristöohjelmaan liittyvät kartat tarkkoina (n.22 Mt)
Sivun lyhytosoite on www.lempaala.fi/selvitykset
20.11.2019 Aok