Rakentajavalinnat vahvistetaan joulukuussa
Asuntomessut Lempäälässä 2026 -hankkeen arviointiryhmä on saanut tehtyä ensimmäiset ehdotukset rakentajavalinnoiksi ja ne etenevät Lempäälän kunnan elinvoimajaoston kokoukseen vahvistettavaksi 14.12.2023.
Arviointiryhmä tarkasteli tonttihakemuksia kokonaisvaltaisesti arkkitehtuurin ja Asuntomessuhankkeen teemojen mukaisesti, mutta myös aluesuunnittelun näkökulmasta. Saikasta on muodostumassa pääsääntöisesti puuverhoiltujen, yksikerroksisten talojen alue.
Osalle hakeneista ei tässä vaiheessa pystytty tarjoamaan haettua tonttia ja halukkaiden kanssa jatketaan keskustelua valintojen ulkopuolelle jääneistä tonteista. Lokakuussa päättynyt tonttihaku tuotti yhteensä 25 hakemusta, joista 20 kohdistui omakotitontteihin. Hakemukset keskittyivät pääosin kahteen korttelikokonaisuuteen eli meillä oli päällekkäisiä hakemuksia suosituimmille tonteille.
Keskustelut valintaesityksistä hakeneiden kanssa ovat olleet antoisia ja päällimmäisiksi ovat jääneet mieleen tietysti jopa riemun kiljahdukset siitä, että haluttu tontti olisi saatavilla. Toki samalla osalle hakeneista on jouduttu kertomaan ikävämpiä uutisia, mutta se on aina osa kilpailua ja tässä tapauksessa on kuitenkin edelleen mahdollista käydä jatkokeskusteluita vapaaksi jäävistä tonteista. Ja kuten aiemmin on tullutkin todettua, monelle voi löytyäkin yhdessä suunniteltaessa jopa alkuperäistä parempi ratkaisu.
Joulukuun elinvoimajaoston jälkeen julkaisemme rakentajien tiedot ja hankkeiden kuvaukset yleisellä tasolla verkkosivuillamme.
Kun rakentajavalinnat on vahvistettu, tiedämme viimeistään tammikuussa mitä tontteja jää haettavaksi seuraavassa tonttihaussa keväällä 2024. Omakotitalojen osalta uusi tonttihaku toteutetaan samoilla periaatteilla eli suunnitteluehdot ja tonttihinnoittelu pysyvät ennallaan. Näin voimme taata, että kaikki aikanaan Saikkaan rakentavat pääsevät tontteihinsa kiinni tasapuolisesti samanlaisilla ehdoilla.
Asuntomessut Lempäälässä -hankkeessa on tänä vuonna tapahtunut paljon. Kuljuntien kiertoliittymien valmistuminen liikennöitävään kuntoon on yksi odotetuimmista ratkaisuista. Saikan alueella katujen rakentaminen on aloitettu Saraintieltä ja kadut ovat ajettavassa kunnossa kesällä 2024. Ensi vuonna aluerakentaminen vain kiihtyy. Saikantalon rakentamisen on arvioitu alkavan keväällä tai alkukesästä ja pientalotonteille pääsee syksyllä.
Jos mielit mukaan Asuntomessuhankkeeseen rakentajana, niin ehdit vielä erittäin hyvin mukaan.
Rauhallista joulunaikaa,
Pekka Seppänen