”Ole ennakkoluuloton ja rohkea hankkeessasi!”
Lempäälän Asuntomessuhankkeella on jo pitkä historia, jos ajatellaan sen kehityskaarta aina ensimmäisistä kunnanvaltuuston ajatuksista tähän päivään saakka. Toki keskustelua Asuntomessujen järjestämisestä on varmasti ollut jo hyvinkin pitkään, mutta tavoitteeksi se on asetettu edellisellä valtuustokaudella. Nyt muutaman vuoden jälkeen olemme siinä pisteessä, että Asuntomessut Lempäälässä siintää jo kirkkaana tulevaisuudessa ja hanke on jo hyvässä vauhdissa.
Lauantaina 27.5.2023 vietimme Koti Lempäälässä -päivää Ideaparkissa ja avasimme samalla uuden Asuntomessut Lempäälässä 2026 -projektitoimiston Ideaparkin keskusaukion laidalle. Samalla messuhanke sai myös merkittävän edistysaskeleen, kun julkaisimme kaikki messualueen tontteja koskevat tiedot ja hakuohjeet. Asuntomessut Lempäälässä 2026 -verkkosivuilta lempaala.fi/asuntomessut2026.fi löytyy nyt kaikki tonttihaussa tarvittava suunnittelumateriaali sekä hakuohjeet.
Asuntomessualueen tonttihaku on kilpailu, jossa ratkaisee suunnitelmaluonnoksen laatu. Ei siis arvota, vedetä pitkää tikkua tai pyöritetä onnenpyörää, vaan ainoastaan hyvällä hakemuksella voi saada itselleen tontin messualueelta. Kilpailua ei ole syytä kuitenkaan pelätä, sillä tässä ei ratkaise paksuin lompakko, vaan hyvät ideat. Ehkä tärkeimpänä neuvona ja vinkkinä voisi sanoa – ole ennakkoluuloton ja rohkea hankkeessasi.
Haettavana olevat tontit on merkitty maastoon ja alueelle on tehty vierailua varten väliaikainen pysäköintialue, joten kiinnostuneiden kannattaa käydä katsomassa aluetta. Järjestämme myös 31.8. tonttipäivän, jolloin olemme iltapäivästä alkuiltaan alueella kertomassa tonteista – tästä tarkemmin lisää myöhemmin, joten muistathan seurata verkkosivujamme sekä Lempäälän kunnan somekanavia, niin pysyt parhaiten ajan hermolla hankkeeseen liittyen.
Rakentavin terveisin
Pekka Seppänen
Asuntomessut Lempäälässä 2026 projektipäällikkö