Omakotitontit kiinnostivat Asuntomessut Lempäälän tonttihaussa
Asuntomessut Lempäälä 2026 -hankkeen tonttihaku päättyi eilen 31.10.2023 ja saimme kaikkiaan 25 hakemusta.
– Olemme todella tyytyväisiä ensimmäisen tonttihaun tulokseen. Hakemuksia saapui määräpäivään mennessä todella hyvin ja hankkeemme edistyy suunnitellusti. Vapaaksi jääviä tontteja pääsee hakemaan ensi vuoden puolella, kun tonttihaku jatkuu, iloitsee projektipäällikkö Pekka Seppänen.
– Erityisesti yksityiset henkilöt ovat olleet aktiivisia ja odotusten mukaan juuri omakotitontit kiinnostivat eniten. Olemme iloisia siitä, että saimme hakemuksen myös vielä tarjolla olleeseen kerrostalotonttiin. Lempäälän kunnanhallitus on jo aiemmin päättänyt, että yhden kerrostalotontin kehittäjänä toimii Lempäälän Vuokrakodit Oy. Meille suomalaisille ja etenkin Lempäälässä vielä suhteellisen uusi asia eli kaupunkipientalot, herättivät tässä vaiheessa vielä varsin maltillisesti kiinnostusta, jatkaa Seppänen.
Asuntomessurakentajalta vaaditaan jo tontinhakuvaiheessa enemmän kuin tavalliselta rakentajalta ja prosessissa korostuu erityisesti ennakkosuunnittelun rooli.
– Haluamme varmistua suunnitelmien laadukkuudesta ja siitä, että rakennushanke on taloudelliset resurssit huomioiden mahdollista toteuttaa. Usein Asuntomessuhankkeen tonttien ensimmäisellä hakukierroksella jää useita vapaita tontteja. Siksipä juuri nyt tällaisena haastavana aikana, kun rakentaminen on hyvin alamaissa, olemme todella iloisia hakijamäärästä. Kaiken kaikkiaan uskomme, että Saikan Asuntomessualue ja Lempäälä kiinnostaa, kertoo Anna Tapio Osuuskunta Suomen Asuntomessuilta.
– Hanke etenee vakaasti suunnitelmien mukaan. Aloitimme tonttien hakuprosessin melko aikaisessa vaiheessa ja tiedossa on uusia tontinhakukierroksia ensi vuoden aikana. On hienoa, että ensimmäiset rakentajat pääsevät jo nyt etenemään omien suunnitelmiensa kanssa, Pekka Seppänen kertoo.
Asuntomessut Lempäälä 2026 hankkeen suunnitteluryhmä kokoontuu ensi viikolla ja aloittaa tuolloin hakemusten arviointityön. Omakotitonttien valintaperusteiden osa-alueet ovat arkkitehtuuri, ilmastoviisaat ratkaisut, pihasuunnitelma sekä yhteisöllisyys ja turvallisuus. Mikäli pisteytyksessä on tasatilanne, suunnitelmien arkkitehtuuripisteet ratkaisevat.
Lisätiedot:
Pekka Seppänen, projektipäällikkö, Asuntomessut Lempäälä 2026 pekka.seppanen@lempaala.fi, 044 486 3614