Rakennusliike Lapti Oy valittiin Saikantalon KVR-urakoitsijaksi
Yhdyskuntalautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 6.2. Saikantalon urakoitsijan valintaa ja sen perusteita.
Hanke kilpailutettiin kolmessa osassa, joista ensimmäinen vaihe käsitti osallistumishakemuksen. Toisessa vaiheessa valitut urakoitsijat jatkoivat suunnitelmien kehittämistä ja heidän kanssaan pidettiin neuvottelumenettelyyn kuuluvat suunnitelmien vapaamuotoiset väliesittelytilaisuudet. Viimeisessä vaiheessa urakoitsijat jättivät kilpailutusjärjestelmään lopulliset tarjoukset suunnitelmineen ja lisädokumentteineen.
Tarjouksen valintaperusteena oli hinta-laatusuhde, missä hinnan painoarvo oli 45 prosenttia ja laadun 55 prosenttia. Laatupisteet koostuivat kahdeksasta osa-alueesta, joissa kaikissa oli neljä alakohtaa.
Tarjouksen mukana tulleet ja pisteytetyt suunnitelmat hyväksyttiin erillisessä kokouksessa. Suurimman yhteenlasketun pistemäärän sai Rakennusliike Lapti Oy. Urakoitsijan valintapäätöksen jälkeen käynnistyy kehitysvaihe, missä suunnitelmia kehitetään yhdessä tilaajan edustajien ja käyttäjien kanssa.
Lempäälän kuntaan Saikan alueelle rakennetaan uusi alakoulu ja päiväkoti Saikantalo, joka palvelee päiväkoti-ikäisistä alakoulun 6. luokkalaisiin. Tilojen suunnittelussa huomioidaan tilojen muuntojoustavuus ja tilojen monipuolinen käyttömahdollisuus myös koulun ulkopuolisessa käytössä.
Saikantalo valmistuu Saikassa pidettäville Asuntomessuille keväällä 2026.
Infoa Saikantalosta:
- Laajuus noin 7 000 brm2
- 6 päiväkotiryhmää, yhteensä 126 lasta
- 3 sarjainen alakoulu (sarja = rinnakkaisluokka), yhteensä n. 500 lasta
- Muuntojoustavat ja monipuoliset tilat perusopetukselle ja varhaiskasvatukselle
- Iltakäytön mahdollistaminen
- Koulun ja päiväkodin yhteinen ja toimiva arki
- Puurakentaminen
- Asuntomessujen mukainen ympäristöystävällisyys, jossa pyritään vähentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä, sekä hyödyntämään energiatehokkaita ja ekologisia rakennusratkaisuja sekä materiaaleja.
Lisätietoja:
Rakennuttajapäällikkö
Ulla Palo-oja
p. 050 3839 764, etunimi.sukunimi@lempaala.fi