Unelmissa Asuntomessukoti? Lue vinkit hyvän tonttihakemuksen tekemiseen
Tontin hakeminen Asuntomessualueelta eroaa jonkin verran tavallisesta tontin ostamisesta. Asuntomessualueella rakennushankkeen ennakkosuunnittelun rooli korostuu.
Messutonttihakemukseen tarvitaan myös koko joukko liitteitä, joita tavallisesti vaaditaan vasta rakennuslupavaiheessa. Näitä ovat mm. luonnokset julkisivusta, pohjakuvista ja pihasuunnitelmasta.
Käytännössä messurakentajan täytyy jo ennen tontin saamista nimetä hankkeeseensa pätevät pää-, rakennus sekä pihasuunnittelijat, jotka laativat tonttihakemukseen tarvittavat luonnossuunnitelmat.
Miksi messurakentajalta vaaditaan enemmän ennakkosuunnittelua kuin tavallisessa rakentamisessa?
Asuntomessualueelle halutaan valita kohteita, jotka sopivat yhteen Asuntomessuille valittujen teemojen kanssa ja ovat inspiroivia myös messuyleisölle. Haluamme myös varmistua suunnitelmien laadukkuudesta ja siitä, että rakennushanke on hakijan taloudelliset resurssit huomioiden mahdollista toteuttaa suunnitelmien mukaisesti. Koska messurakentamisessa aikataulu on tarkka, on kaikkien etu, että suunnitelmat on tehty hyvin ja realistisesti.
Kannattaakin varautua siihen, että jo tontin hakemusvaiheessa syntyy kustannuksia. Suunnitelmiin käytettyjä rahoja ei saa takaisin, jos tontti jää saamatta. Mutta jos huolellisesti ja yhdessä ammattilaisten kanssa tehty suunnitelma johtaa tontin saamiseen, merkittävä osa suunnittelutyöstä on jo valmiina.
Tonttihakemukseen kannattaa siis panostaa. Laadukas hakemus ja selkeä suunnitelma ainutlaatuisesta ja inspiroivasta kodista on ainoa tapa varmistaa, että juuri sinä saat unelmiesi rakennuspaikan tulevalta messualueelta.
Tonttihakemukset arvioidaan Lempäälän kunnan ja Suomen Asuntomessujen edustajista koostuvassa arviointiryhmässä. Kaikilta rakennussuunnitelmilta vaaditaan korkeaa laatua ja jos havittelemallesi tontille on monta hakijaa, paras suunnitelma ja hakemus ratkaisevat tontin saajan.
Millainen on edukseen erottuva tonttihakemus?
Aivan ensimmäiseksi kannattaa tutustua tontinhakuohjeeseen ja hakemusten arviointiperusteisiin. Niillä pääsee jo pitkälle laadukkaan tonttihakemuksen teossa.
Tärkeintä on kohteen laadukas ja kiinnostava arkkitehtuuri, mutta myös realistinen budjetti, toimiva pihasuunnitelma ja messuteemojen huomioiminen ovat tärkeitä osia rakennussuunnitelmassa. Asuntomessuilla Lempäälässä teemoina ovat Ilmastoviisaus, luonnon monimuotoisuuden huomioiminen sekä tiivis rakentaminen ja yhteisöllisyys. Voitte halutessanne panostaa erityisesti johonkin näistä ja rakentaa sen ympärille talonne tarinaa.
Vaikka messukoti rakennetaan omaa elämää varten, kannattaa ainakin hakuvaiheessa miettiä myös sitä, mitä kotinne tarjoaa messuvieraan näkökulmasta. Mitä erityispiirteitä talossa ja tontilla on? Mihin asumisen tai rakentamisen haasteisiin teillä on löydetty erityisen nerokkaat ratkaisut? Näiden ominaisuuksien tuominen esille hakemuksessa auttaa arviointiryhmää huomaamaan, että juuri teidän kotinne on tärkeä lisä messualueelle.
Kannattaa kertoa myös jotain taloon muuttavista ihmisistä, sillä kodit syntyvät aina asujiensa tarpeeseen ja elämäntilaisiin. Nämä tarinat kiinnostavat myös messuyleisöä.
Hyvin tehty ennakkotyö kantaa hedelmää siinä vaiheessa, kun tontti on teidän ja lähdette hankkimaan yhteistyökumppaneita rakennushankkeeseenne. Helposti kuvailtavissa oleva, laadukas rakennussuunnitelma ja vahva idea tekevät juuri teidän kohteestanne sen, jossa myös yritykset haluavat olla esillä.
Halutessanne voitte kartoittaa yhteistyökumppaneita jo tonttihakuvaiheessa ja laatia hakemuksen yhdessä esimerkiksi talotehtaan kanssa.
Miksi lähtisin messurakentajaksi?
Rakentaminen Asuntomessualueelle on hieno mahdollisuus tehdä koti uudelle asuinalueelle, joka on suunniteltu ja rakennettu korkeatasoisesti ja huolella. Messualueet ovat paikkakunnan ylpeyden aiheita, joten niihin panostetaan yleensä tavallista enemmän. Ja mikä parasta, koko alue valmistuu kerralla! Asuntomessualueella asuvat ovatkin tutkitusti muita suomalaisia tyytyväisempiä omaan asuinalueeseensa (Asukasbarometri 2018).
Asuntomessurakentaminen on yhteisöllistä. Lempäälän ja Suomen Asuntomessujen tiimit ovat tukenanne koko rakennusprojektin ajan ja koko naapuruston väki tulee tutuksi rakentamisen aikana.
Eikä pidä unohtaa taloudellista puolta. Monet yritykset ovat kiinnostuneita kumppanuuksista messurakentajan kanssa ja ovat usein mukana toteutuksessa. Koska yritykset haluavat esittää messuyleisölle parhaita tuotteitaan, monet messurakentajat kuvailevat saaneensa luksusta ja viimeisintä tekniikkaa ”tavallisen talon hinnalla”. Messualueiden hyvä maine säilyy vuosikymmeniä messuporttien sulkeutumisen jälkeen. Se näkyy myös alueen asuntojen arvossa.
Rakentaminen asuntomessualueelle on enemmän kuin rakennusprojekti. Se on mahdollisuus tehdä hyviä diilejä ja saada omalle rakennushankkeelle nostetta Asuntomessujen brändistä ja koko Suomen huomioista. Se on myös tilaisuus jättää oma jälkesi suomalaiseen rakennushistoriaan.
Aika houkuttelevaa, vai mitä?
Timo Koskinen
operatiivinen johtaja, Suomen Asuntomessut