Aamu- ja iltapäivätoiminta
Toukokuun 2024 laskutus
Laskutusjärjestelmämme on vaihtunut ja toukokuun laskut tulevat viiveellä (toukokuun laskun eräpäivä on 12.7. ja kesäkuun laskun eräpäivä heinäkuun lopussa). Aikaisemmin aamu- ja iltapäivätoiminta on laskutettu samalla laskulla varhaiskasvatuksen kanssa, mikäli perheestä on lapsia varhaiskasvatuksessa sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Jatkossa nämä laskut tulevat erikseen. E-laskua varten tulee tehdä uudelleen e-laskusopimus nettipankissa. Sopimuskumppaniksi valitaan Lempäälän kunta.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kesä 2024
Esioppilaille järjestetään päivystyshoitoa etukäteen paikan varanneille Kuljun koululla koko kesäloman ajan ja Lempoisten koululla torstaihin 20.6. saakka.
Tulevien esioppilaiden sekä 1.-luokkalaisten osalta aamu- ja iltapäivätoiminta alkaa torstaina 1.8. Kuljun ja Lempoisten kouluilla (Kuljussa Kuljun ja Sääksjärven oppilaat, Lempoisissa Lempoisten, Moision ja kyläkoulujen oppilaat). Maanantaina 5.8. apip-toimintaa järjestetään Kuljun, Lempoisten, Moision ja Sääksjärven kouluilla (kyläkoulujen oppilaiden päivystys Lempoisissa). Keskiviikkona 7.8. aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään kaikilla kouluilla (huom! ensimmäisenä koulupäivänä 1.-2.-luokkalaisille ei järjestetä aamutoimintaa, ainoastaan iltapäivätoimintaa).
Tulevan lukuvuoden 2024-2025 aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat kysymykset voi osoittaa ajalla 21.6.-28.7.2024 osoitteeseen apip@lempaala.fi. Kysymyksiin vastataan 29.7.2024 alkaen.
Maksuvapautukset- ja alennukset lukuvuodelle 2024-2025
Saapuneet maksuvapautushakemukset käsitellään elokuun 2024 aikana.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan paikat lukuvuodeksi 2024-2025
Aamu- ja iltapäivätoiminnan hakuaika lukuvuodeksi 2024-2025 päättyi 17.3.2024.
Hakuajan päätyttyä paikkaa voi hakea verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Luethan aamu- ja iltapäivätoiminnan infokirjeen ennen hakulomakkeen täyttämistä Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan – Lempäälä (lempaala.fi)
Kaikille 16.6. mennessä apip-toimintaan hakeneille on paikka.
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tuetaan lasten kehitystä ja kasvua, edistetään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja lisätään osallisuutta. Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Maksuton koulukuljetusetu ei koske aamu- ja iltapäivätoiminnan kuljetuksia. Lisätietoja aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorilta.
Esiopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
Esiopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua esioppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään jokaisena esikoulupäivänä ja loma-aikoina niin, että lapsi voi ennen esikoulun alkamista osallistua aamupäivätoimintaan kello 7 alkaen (isoilla kouluilla; Kulju, Lempoinen, Moisio ja Sääksjärvi, tarvittaessa ja erikseen sovittaessa klo 6.30 alkaen) ja koulupäivän päätyttyä siirtyä välittömästi iltapäivätoimintaan, jota järjestetään kello 17 saakka.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään kouluissa arkisin jokaisena koulupäivänä niin, että lapsi voi ennen koulun alkamista osallistua aamupäivätoimintaan kello 7 alkaen ja koulupäivän päätyttyä siirtyä välittömästi iltapäivätoimintaan, jota järjestetään kello 17 saakka. Koululaisille (1-luokkalaisista ylöspäin) ei järjestetä loma-ajan päivystyshoitoa.