Kelho
Kelhon noin 270 asukasta asuvat maaseutumaisesti rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä vesistöjen läheisyydessä. Rauhallisuudesta huolimatta oman kylän monet harrastusmahdollisuudet ovat lyhyen automatkan päässä.
Kelhossa on toimiva kyläkoulu ja työmatka Lempäälän keskustaan, Tampereelle tai esimerkiksi Valkeakoskelle sujuu omalla autolla nopeasti.
Kelhossa on voimassa osayleiskaava ja harjuosayleiskaava vuodelta 1993. Osassa Vaihmalaa ja Lippoa on mahdollisuus liittyä Pirkanhovin vesihuoltolinjaan. Vaihmalassa toimii vesihuolto-osuuskunta.
Sijainti ja liikenneyhteydet
Kelhon koulupiirin kylätoimikunnan alueeseen kuuluvat Innilä, Sotavalta, Kelho, Sorrinmäki ja Lippo eli kyläyhteisö muodostuu viidestä pienestä kylästä.
Matkaa Lempäälän keskustaan on alle 10 kilometriä, Valkeakoskelle noin 20 kilometriä ja Tampereelle 25 kilometriä. Kelho on myös Lempäälän kylistä lähimpänä Helsinkiä.
Kelhon puolella pysähtyy linja-autovuoroja ja Lipon puolella on mahdollisuus hyödyntää kunnan palvelubussia, joka kulkee voimassaolevan aikataulunsa mukaisesti.
Palveluista
Huoltoasema Pirkanhovi tarjoaa perinteisten huoltamopalvelujen lisäksi kauppapalveluja. Alueella on paljon maatalouden liitännäiselinkeinoja, urakointipalveluja, lomamökkiyrityksiä ja mm. luontoyritys. Kirjastoauto kiertää aikataulunsa mukaisesti.
Kyläkoulu ja päivähoito
Kelhon koulussa on esiopetuksessa ja 1-6 -luokilla yhteensä vajaa 50 oppilasta ja kolme opettajaa.
Koululta noin 2 kilometrin päässä sijaitseva huoltoasema Pirkanhovi on eräänlainen maamerkki, sillä se sijaitsee keskellä koulupiiriä. Koulu on kyläläisille tärkeä paitsi kylän elinvoimaisuuden säilyttämiseksi, myös keskuspaikkana kokoontumisille ja erilaisten tapahtumien järjestämiselle.
Koululla toimii päivähoito ja aidattu leikkipaikka varmistaa pienen väen turvallisen puuhastelun erilaisten välineiden kimpussa. Lempäälän kylissä pääasiallinen päivähoitomuoto on tarpeen mukaan joustava perhepäivähoito.
Harrastusmahdollisuudet
Koulun ympäristö tarjoaa harrastusmahdollisuuksia kylän lapsille ja nuorisolle. Koulun pihassa on kenttä jalkapallomaaleineen ja talvisin samassa paikassa on kaukalo valoineen jääkiekkoharrastuksen tarpeisiin. Pihassa on myös leikkivälineitä ja pienemmälle väelle erikseen aidattu leikkialue.
Sotavallan harjulta on hienot näköalat, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan.
Alueella on Sotavallan, Innilän ja Kelhon kartanot ja niiden mukana vanhaa kartanomiljöötä.
Myös Ristimäen hautausmaa ja siunauskappeli voidaan lukea alueen erikoisuuksiin.
Vastapäätä hautausmaata sijaitsee opastaulu Lempäälän harjuista.
Kelhon koulupiirin kylätoimikunta
Kylätoimikunnan pääasiallisena tehtävänä on toimia niin, että palvelut säilyisivät ja viihtyvyys lisääntyisi. Toimintansa aikana kylätoimikunta on kunnostanut uimarantaa, rakentanut jääkiekkokaukalon ja pysäkkikatoksen sekä ottanut kantaa kaavoitukseen.
Tieasiat ovat olleet yhdistyksen toiminnassa merkittävällä tavalla mukana useaan otteeseen. Heti yhdistyksen perustamisen vaiheessa Valkeakoski-Lempäälä –tien kunto oli huolen aihe numero yksi ja viime aikoina moottoritiehen ja sen linjauksiin liittyvien asioiden ajaminen yhdisti kyläläiset yhteisen tavoitteen taakse.