Judotuomari ja opettaja Veli-Matti Karinkanta vuoden Lempoksi Lempäälässä
Tänä vuonna vuoden Lempoksi valittiin Veli-Matti Karinkanta. Vuoden Lempo -työryhmä oli yksimielinen päättäessään valinnasta.
Työryhmä painotti erityisesti Veli-Matin pitkäjänteistä työtä judon parissa kansainvälisillä areenoilla. Hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena judotuomarina Tokion 2021 olympialaisiin ja hän jatkoi kansainvälistä tuomariuraa myös Pariisin 2024 olympialaisissa. Veli-Matti toimii tällä hetkellä Lempäälän Syokan judoseuran puheenjohtajana ja on myös kyseisen seuran yksi perustajajäsenistä.
Veli-Matti Karinkanta toimii myös Kanavan koulun biologian ja maantiedon opettajana. Häntä kuvaillaan roolista riippumatta välittäväksi, sitoutuneeksi ja luotettavaksi. Veli-Matti tunnetaan yläkoululaisten parissa opettajana, joka käyttää opetusmenetelminään oivaltavaa, valmentavaa työtapaa sekä edistää yksilöiden kasvua ja kehitystä. Veli-Matti on ihmisenä positiivinen, kohtaava ja ylpeästi lempääläinen.
”Olen erittäin iloinen ja ylpeä Vuoden Lempoksi nimeämisestä. Ilman vaimoa ja muita sukulais- ja tuttavatukijoukkoja judotuomarireissaaminen ei olisi ollut mahdollista. Lukuisat tuomarikollegat ovat olleet urallani merkittäviä kannustajia. Vuoden Lempoksi nimeäminen on hieno kunnianosoitus, jota en olisi osannut odottaa ikinä omalle kohdalleni”, kertoo tuore Vuoden Lempo Veli-Matti Karinkanta.
”On hienoa, että meillä Lempäälässä on näin kansainvälisesti arvostettu tuomari, joka antaa sydämensä ja aikansa päivisin opettajana ja iltaisin judon parissa. Uskon, että Veli-Matin esimerkki resonoi kasvavia judotuomareita ja alan harrastajia”, kiittää Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.
VUODEN LEMPO Vuoden Lempoksi valitaan vuosittain henkilö tai yhteisö, joka on toiminut Lempäälän hyväksi. Vuoden Lempo on valittu Lempäälässä vuodesta 1994 lähtien. Lempon valinnan tarkoituksena on myönteisen julkisuuden saaminen ja Lempäälän tunnetuksi tekeminen. Vuoden Lempo voi olla toiminut kulttuurin, urheilun, järjestöelämän, politiikan, vapaaehtoistyön, liike-elämän yms. aloilla. Vuoden Lempon valitsee Lempo-työryhmä, johon kuuluu edustajat Lempäälän kunnasta, Lempäälä-Seurasta, Lempäälän Yrittäjistä ja Lions Club Lempäälästä. |
Lisätietoja:
Lempäälän kunnanhallituksen puheenjohtaja
Maria Päivänen lh.maria.paivanen@lempaala.fi
Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö
heidi.ramo@lempaala.fi
puh: +3583 565 51 000