Lempäälä ennakoi ja pohtii talouden sopeutuskeinoja – kunnanhallitus ohjasi valmistelun suuntaa
Lempäälässä etsitään 3 miljoonan edestä kunnan menoja vähentäviä talouden sopeutuskeinoja ja 200 000 euron vuosittaisia lisätulonlähteitä. Kunnanhallitus linjasi maanantaina 12.2, että uudet veroprosenttikorotukset eivät ole keinovalikoimassa.
”Lempäälän sopeutusohjelman valmistelu käynnistettiin jo loppuvuodesta 2023. Taloutemme on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja pystymme ottamaan vastaan suurempiakin muutoksia. Taseeseen on kertynyt ylijäämää 33 miljoonaa euroa”, kertoo kunnanjohtaja Heidi Rämö ja jatkaa:
”Haemme hallitusti keinoja, joilla varaudumme ennakoivasti muuttuvaan tilanteeseen. Toimintaamme haastavat sekä valtionosuuksien vähentyminen että valtakunnallisten palkkaratkaisujen mukanaan tuomat suuremmat henkilöstömenot. Etsimme koko ajan uudenlaisia vaihtoehtoja oman toiminnan muokkaamiseksi ja teemme tätä hyvässä yhteistyössä. Kolmen miljoonan sopeutustavoite vastaa 3,3 % meidän tämän vuoden toimintakuluista, joten isosta summasta ei ole kyse.”
Henkilöstön asema on turvattu
Sopeutusohjelma ei tule sisältämään henkilöstön irtisanomisia. Henkilöstösäästöjä haetaan esimerkiksi eläköitymisten ja työsuhteiden päättymisen kautta. Lempäälä aikoo olla jatkossakin vetovoimainen työnantaja ja henkilöstöetuudet pysyvät nykyisellä tasolla.
Sopeutusohjelman ratkaisuvalikoima tarkentuu keväällä
Kunnanhallitus ohjasi maanantaisella välipäätöksellään sopeutusohjelman jatkovalmistelua.
Sopeuttamisohjelman keinovalikoima oli varsin laaja, yli 190 ideaa, joista nyt jatkovalmisteluun eteni 63. Tarkentavia lisäselvityksiä tehdään esimerkiksi kiinteistöjen myymisestä tai käyttötarkoituksen muuttamisista, maksuista ja avustusmäärärahoista, sisäisistä toimintatavoista sekä palvelutasosta.
”Selvitämme kevään aikana kunnanhallitukselle kaikista jatkovalmisteluun edenneistä ideoista niiden arvioinnit ja eurovaikutukset. Huhtikuussa kunnanhallitus päättää, mitä sopeutustoimia se esittää lopulta sisällytettäväksi sopeutusohjelmaan. Eli tällä hetkellä kaikki pöydällä olevat ideat eivät etene lopulliseen sopeutusohjelmaan”, selventää kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Aikataulu:
- Valtuusto päätti käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi lokakuussa 2023.
- Kunnanhallitus asetti sopeutusohjelman tavoitteeksi 13.11.2023 § 271, että vuoden 2026 talousarvio ei ole alijäämäinen ja että sopeutusohjelma koostuu vuosittaisilta käyttötalouden kokonaisvaikutuksiltaan 6 miljoonan euron päätösperusteisista sopeutustoimista, joka sisältää:
– 3 miljoonaa euroa kattavat säästökohteet ja rakenteelliset muutokset. Kolmen miljoonan säästötavoite vastaa 3,3 % tämän vuoden kunnan kaikista toimintakuluista.
– 200 000 euroa tuottavat lisätulonlähteet.
– 2,8 miljoonan euron veroprosenttituotot. Valtuusto päätti veroprosentin korottamisesta jo lokakuussa 2023.
- Kunnanhallitus ohjasi sopeutusohjelman valmistelua maanantain kokouksessaan 12.2.2024.
- Kunnanvaltuusto päättää lopullisesta sopeuttamisohjelmasta 24.4.2024
Jatkovalmisteluun etenevät sopeuttamistoimet.
Lisätietoja:
kunnanjohtaja Heidi Rämö
puh. 040 133 7803
heidi.ramo@lempaala.fi