Lempäälässä panostetaan liikuntamahdollisuuksiin – suunnitelmissa myös uusia liikuntapaikkoja Halkolannotkoon
Lempäälän kunnassa on laadittu Liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelma vuosille 2020-2025. Liikuntaolosuhdesuunnitelma toimii päätöksenteon tukena ja käytännön työkaluna, jonka avulla varmistetaan nykyaikaiset ja toimivat liikuntaolosuhteet Lempäälään. Täysin uusina liikuntapaikkoina suunnitelmaan sisältyvät Halkolannotkon lähiliikuntapaikka ja kuntoportaat.
Suunnitelman taustaksi toteutettiin liikuntapaikkakysely keväällä 2019. Kyselyn avulla saatiin näkemyksiä kuntalaisilta, seuroilta, yhdistyksiltä, eri lajien edustajilta liikuntapaikkojen kehittämiseksi. Kyselyssä sai kertoa, miten liikuntapaikkoja haluttaisiin kehittää liikuntapaikkoja tai mitä uusia liikuntapaikkoja kuntaan haluttaisiin. Kyselyyn saatiin kaikkiaan n. 500 vastausta.
Liikuntaolosuhdesuunnitelmassa on linjattu, että liikuntapaikkarakentamisessa kannustetaan arkiliikkumiseen sekä omaehtoiseen liikkumiseen. Tavoitteena on myös vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä niin kunnan sisäisesti kuin myös kuntarajat ylittäen muiden kuntien kanssa.
Liikkumattomuuden kustannukset ovat vuosittain 16,7 miljoonaa euroa. Siksi Lempäälässä halutaan tukea kaikin tavoin kuntalaisten liikkumismahdollisuuksia ja kannustaa aktiivisesti liikunnan ilojen pariin.
Tästä pääset lukemaan kokonaan liikuntaolosuhdesuunnitelman: Liikuntaolosuhdesuunnitelma 2020-2025 (pdf)