Etelärinteessä alkaa 26.3. maaperätutkimustyö
Etelärinteen alueella alkaa 26.3.2025 maaperätutkimustyö. Arvio työn kestosta on noin viikko.
Maaperätutkimuksen kohteena on noin kolmen hehtaarin alue. Maaperätutkimusta tarvitaan alueen suunnittelun tueksi. Alueelle teetetään myös luonto- ja meluselvitys. Etelärinteen alueen suunnittelun etenemisestä tiedotetaan, kun kaikki tarvittavat selvitykset ovat valmiina.
Etelärinteen alueelle, voimassa olevan yleiskaavan mukaisella työpaikka-alueelle (TP-1), on tavoitteena sijoittaa uutta työpaikka-aluetta. Ensivaiheessa aluetta käytettäisiin Lempäälän Asuntomessujen työntekijöiden pysäköintialueena.

Myös Marjamäessä Areenakadun päässä, Realparkin kadun pohjoispuolelle sijoittuvalla alueella on tehty maaperätutkimuksia alueella, jonka koko on noin 10 hehtaaria. Alueen soveltuvuutta tutkitaan alkavan asemakaavoituksen tueksi, jonka tavoitteena on osoittaa alueelle uutta yritysaluetta. Ennen alueen toteuttamista yritysalueeksi, selvitetään mahdollisuutta sijoittaa sinne Lempäälän Asuntomessutapahtuman väliaikainen asiakaspysäköintialue. Pysäköintialueelle sijoitettaisiin yli 2 000 pysäköintipaikkaa sekä linja-autoterminaali.
Lisätietoja:
Pekka Seppänen, puh. 044 486 3614
Projektipäällikkö, Asuntomessut Lempäälässä 2026
Joonas Junno, puh. 041 730 9836
Infrarakennuttajainsinööri, Lempäälän kunta