Kevät käynnistää Koirankakkaroskis-kampanjan
Kevätauringon lämmittämien lumikinosten alta paljastuu talven aikana keräämättä jääneet koirankakat. Sen lisäksi, että maahan jätetty koirankakka ärsyttää kengänpohjaan tarttuessaan, se voi aiheuttaa terveyshaittaa muille koirille.

Koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön taajamien hoidetuilla alueilla (järjestyslaki 612/2003 14 §). Taajaman ulkopuolella vastaavaa määräystä ei ole, mutta sielläkin koiran jätökset kannattaa kerätä esimerkiksi yleisessä käytössä olevien kävelyreittien varrelta. Jätösten keräämisellä koiran ulkoiluttaja voi osaltaan edistää yleistä viihtyisyyttä sekä lievittää negatiivisia asenteita koiria kohtaan.
Maahan jätetyt kakkakasat ovat terveyshaitta. Koiran ulosteissa voi olla loisia, viruksia ja bakteereja, jotka tarttuvat muihin koiriin. Etenkin virukset säilyvät ympäristössä kuukausia ja kestävät jopa pakkasta. Taudit voivat koitua etenkin heikompikuntoisten lemmikkien kohtaloksi.
Koirankakkaroskis-tarra kannustaa keräämään jätökset
Lempäälän kunnan ympäristönsuojelu on painattanut kuntalaisten käyttöön säänkestäviä Koirankakkaroskis-tarroja. Toiminta on täysin vapaaehtoista, mutta se kannustaa ohikulkevia koiranulkoiluttajia keräämään koiranjätökset lähialueelta.
Pientalon ulkoroskikseen liimattu tarra on merkki koiranulkoiluttajalle, että roskikseen voi laittaa koiranjätöksiä siististi pussitettuna. Tarran liimaaminen taloyhtiön jäteastiaan vaatii talonyhtiön hallituksen luvan.
Koirankakkaroskis-tarran voi noutaa ilmaiseksi palveluaikoina
- Lempäälä-talon Palvelukäytävä, Manttaalitie 15
- Kuljun kirjasto, Murrontie 1
- Sääksjärven kirjasto, Pitkäahteentie 1
Tarran voi myös itse tulostaa Koirankakkaroskis-kampanjan nettisivuilta.
Keräämällä koirasi jätökset voit edistää ympäristön siisteyttä ja vähentää terveysriskejä. Se on myös osa vastuullista koiranomistajuutta!
Lisätietoja
Tuija Selänpää
ympäristötarkastaja
tuija.selanpaa@lempaala.fi