Lempäälä on mukana Välittämisen SM-kisoissa
Lempäälä on mukana Välittämisen SM-kisoissa, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa 1.4.-31.5.2025. Lempäälä toimii kilpailussa kisa-alustana eli alueena, jonka sisällä vapaaehtoistyötä koordinoivat ja organisoivat yhteisöt voivat järjestää kilpailuun ilmoitettavia kisatapahtumia. Varsinainen kilpailu käydään vapaaehtoistyötä tekevien joukkueiden välillä. Kilpailun tavoitteena on innostaa uusia ihmisiä vapaaehtoistyön pariin antamaan aikaansa matalan kynnyksen ryhmämuotoiseen vapaaehtoistoimintaan sekä luomaan yhdessä hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja vastuullista välittämisen kulttuuria.
Ilmoittaudu mukaan kisakeikan järjestäjäksi
Kutsumme paikallisia seuroja, järjestöjä, hyvinvointialuetta sekä muita yhteisöjä mukaan järjestämään kisakeikkoja eli ryhmämuotoista vapaaehtoistoimintaa sisältäviä tapahtumia Lempäälän alueella. Kisakeikka voi olla myös jokin jo olemassa oleva toiminto tai suljetun ryhmän kokoontuminen, joka ilmoitetaan mukaan kilpailuun. Kriteerinä on, että kisakeikka sisältää vapaaehtoistyön määritelmän mukaista toimintaa, eli muun kuin oman lähipiirin hyväksi korvauksetta tehtävää ryhmämuotoista toimintaa. Kisakeikan järjestämiseen ei tarvita vapaaehtoistyön koulutusta.
Mukaan tarvitaan monenlaista ryhmämuotoista vapaaehtoistoimintaa. Kisakeikoilla voidaan esimerkiksi ulkoilla yhdessä, pelata, musisoida, laulaa, tanssia, leipoa, järjestää lettukestit, auttaa ruoka-avussa, lajitella tavaroita tai tehdä talkootyötä luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin hyväksi. Kisojen avulla mahdollistetaan kohtaamisia eri kohderyhmien kesken ja lisätään keskinäistä yhteisymmärrystä ja myötätuntoa. Kohderyhminä voivat olla esimerkiksi lapset ja nuoret, ikäihmiset, vammaiset, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat tai ympäristön hyväksi tehtävä vapaaehtoistyö.
Kisakeikalla voi kohderyhmän suuruudesta ja tarpeesta riippuen olla vaihteleva määrä kilpailuun osallistuvista joukkueista koostettuja vapaaehtoisia. Esimerkiksi ikäihmisten kanssa ulkoiluun voidaan tarvita paljon vapaaehtoisia ja kisakeikalle useampia joukkueita. Myös yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen soveltuu kisatarkoitukseen, jolloin kisakeikalle voidaan tarvita useamman joukkueen vapaaehtoisia.
Kisakeikkojen eli vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia tarjoavien järjestäjien ilmoittautuminen tehdään kisojen verkkosivuilta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella. Kisakeikkojen tarkkojen päivämäärien ei tarvitse olla vielä ilmoittautuessa tiedossa, vaan ilmoittautuja voi valita lomakkeesta vaihtoehdon ”päivämäärä joustava/ei vielä tiedossa”.
Kisakeikkojen järjestäjät ilmoittavat tapahtumansa mukaan kilpailuun, huolehtivat tapahtuman järjestelyistä ja raportoivat tulokset kisaorganisaatiolle.
Ilmoita joukkue mukaan kilpailuun
Kisaan voivat osallistua omalla 3-50 henkilöstä koostuvalla joukkueellaan esimerkiksi yritykset, julkisyhteisöt, oppilaitokset, seurat, järjestöt sekä muut yhteisöt kuten perheet tai kaveriporukat. Yksittäiset kansalaiset ovat myös tervetulleita kisakeikalle, jolloin kisajärjestäjä kokoaa heistä joukkueen. Kisakeikan maksimiosallistujamäärä määräytyy toiminnon ja vapaahehtoisten tarpeen mukaan. Joukkue voi itse määrittää, ketkä joukkueesta osallistuvat millekin kisakeikalle.
Kilpailussa kerrytetään pisteitä joukkueen jäsenten tekemien vapaaehtoistyötuntien muodossa ja kilpailun voittaa se joukkue, joka kerää eniten pisteitä kilpailuajalla 1.4.-31.5.2025. Kisaorganisaatio palkitsee eniten pisteitä kerryttäneet joukkueet, minkä lisäksi kaikkien joukkueiden kesken arvotaan muutama palkinto.
Lisätietoa Välittämisen SM-kisoista saa kisaorganisaation verkkosivuilta www.valittamisensm.fi.
Lempäälän kunta haastaa nyt kaikki Lempäälässä vapaaehtoistoimintaa tarjoavat toimijat ilmoittamaan kisakeikkoja osoitteessa Ilmoittautuminen – Välittämisen SM-kisat
Nyt on myös oiva hetki kerätä vapaaehtoistoiminnasta innostuva joukkue, jolla osallistua jollekin Lempäälässä kevään aikana tarjolla olevalle kisakeikalle levittämään hyvää.
Tehdään yhdessä Lempäälästä Suomen välittävin kunta 2025!
Lisätietoja:
Rami Oksanen
järjestösuunnittelija
rami.oksanen@lempaala.fi
Anna Mäkelä
hyvinvointisuunnittelija
anna.makela2@lempaala.fi