Lempäälän luontokohdekyselyn satoa
Kyselystä saatu vastaajan kuva Rajajärveltä.
Tänään 28.8.2021 vietetään Suomen luonnon päivää ja sen kunniaksi julkaistaan yhteenveto Lempäälän luontokohteet- kyselyn vastauksista. Kyselyyn saatiin 53 vastausta, jotka sijoittuvat eri puolille Lempäälää. Eniten vastauksia tuli Sääksjärven alueelta.
Kyselyn perusteella luontokohteissa arvostettiin erityisesti luonnon tuottamia ekosysteemipalveluita, kuten marjastusta ja sienestystä. Myös luonnon rauha sekä mahdollisuus havainnoida ja tarkkailla luontoa nostettiin monissa vastauksissa esiin. Yleisesti ulkoilua ja luonnossa liikkumista pidettiin tärkeänä. Luontokohteista löytyvistä palvelurakenteista nuotiopaikat koettiin tärkeimmiksi.
Ilmoitetuista kohteista selvästi suurin osa oli lähikohteita, sillä 64 % sijaitsi enintään viiden kilometrin päässä vastaajan kotoa. Yli 20 kilometrin päässä olevia kohteita ilmoitettiin vain yksi. Suurin osa kohteista oli vähintään melko helposti saavutettavia. Kohteille saavutaan yleensä autolla, polkupyörällä tai kävellen. Useissa vastauksissa nousi esiin myös mahdollisuus julkisten kulkuneuvojen käyttöön.
Vastausten perusteella Lempäälästä löytyy hyvin monenlaisia ja monipuolisia luontokohteita. Osa luontokohteista oli vanhoja metsiä, joista löytyi monien eläinten pesimäalueita. Toisaalta ilmoitettiin kokoontumispaikkoja, kuten uimarantoja. Maisema ja ääniympäristö olivat erityispiirteitä, jotka toistuivat monissa vastauksissa. Myös monipuolisuutta, monipuolista lajistoa ja luonnontilaisuutta arvostettiin vastausten perusteella. Luontoarvojen ohella alueen historia nostettiin kohteen kiinnostavuutta lisääväksi tekijäksi.
Jos luontokohteet itsessään, myös niiden tarjoamat harrastusmahdollisuudet koettiin monipuolisiksi. Tämä kiteytyikin hyvin vastauksessa, jossa todettiin vain mielikuvituksen ja lain olevan rajana siinä, mitä kohteella voi harrastaa. Lähes kaikissa vastauksissa oli nostettu esiin useita harrastusmahdollisuuksia. Useimmilla kohteilla keskityttiin luonnonrauhaan, patikoitiin, marjastettiin, sienestettiin tai tarkkailtiin lintuja.
Kyselyssä kerättiin myös kohteiden kehittämisideoita. Tässä yhteydessä nostettiin useissa vastauksissa esiin se, että aina ei tarvitse kehittää. Joidenkin alueiden kohdalla toivottiinkin alueen suojelua tai säilyttämistä muuten ennallaan. Konkreettisia kehittämisideoita olivat mm. Birgitan polun laajentaminen, pitkospuiden ja siltojen rakentaminen, saavutettavuuden parantaminen kevyenliikenteenväylillä, taukopaikkojen siivoaminen, polkujen kestävöinti ja parkkipaikkojen lisääminen. Myös opastauluja ja opasteita toivottiin päivitettävän. Opastaulujen osalta toivottiin myös parempaa ohjeistusta retkietiketin noudattamiseen. Yleisesti toivottiin luontokohteiden tuomista paremmin esille.
Kysely toteuttiin verkossa ja se oli avoinna 28.6.-28.8.2021. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mieluisiksi koettuja kohteita esimerkiksi maiseman, ääniympäristön, monipuolisen lajiston tai erilaisten harrastusmahdollisuuksien vuoksi. Samalla selvitettiin, mitä asioita luonnossa liikkujat arvostavat luontokohteissa. Kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää Lempäälän arvokkaat luontokohteet- julkaisun päivitystyössä.
Kyselyyn saadut vastaukset kartalla.