Mäyriän kesä 2023
Mäyriän (Vanha Rantatie 105, 37500 Lempäälä) rantasaunat ovat olleet viime kesästä saakka suljettuna terveystarkastuksessa havaittujen puutteiden takia. Muun muassa järvivettä ei voi käyttää sinileväaikaan peseytymiseen, kiuasvetenä eikä saunojen siivoamiseen.
Lempäälän vesi on vienyt nyt alueelle kunnallisen vesi- ja viemäriliittymän, jolloin saunoille saadaan jatkossa kunnallinen vesihuolto. Tämä on hieno parannus alueen kehittämisen näkökulmasta. Pyrimme saamaan naisten saunalle vesi- ja viemärityöt tehtyä kesäkuun aikana, sekä tekemään pieniä muutostöitä, kuten parantamaan ilman vaihtuvuutta, että sauna saataisiin avattua vuokrauskäyttöön vielä tämän kesän aikana. Olemme sopineet myös Lempäälän Toivo Ry:n kanssa yhteistyöstä, heidän panoksellaan saamme nauttia myös yleisösaunoista! Lisätietoja yleisösaunavuoroista saat lähiaikoina suoraan Lempäälän Toivo Ry:n sivuilta.
Tulevaisuudessa omistajakunnista muodostuva hoitotoimikunta pyrkii tekemään ensi vuodeksi hankesuunnitelman saunojen perusteelliseen korjaukseen ja alueen käyttöön liittyvän kehittämissuunnitelman.
Alue toimii kivana retkeilykohteena. Mäyriässä voi pelata fresbegolfia, keittokatos on vierailijoiden käytössä, viime syksynä rannan grillikatos kunnostettiin ja hankittiin pukukoppi uikkareiden vaihtoon. Mäyriässä on kiva uimaranta sekä soutuvenettä saa lainata. Alueella on myös vierasvenesatama, sekä nurmikenttä vaikka jalkapallon pelaamiseen. Suositus myös telttaretkelle tai vaikka riippumatossa yöpymiseen! Päärakennus saunoineen on myös vuokrattavissa.
Kesäterveisin Mäyriän hoitotoimikunta
Lisätietoja karita.hovilainen@lempaala.fi