Puistoruokailu saa jatkoa tulevana kesänä
Viime kesänä ensimmäistä kertaa toteutettu lasten ja nuorten puistoruokailu järjestetään jälleen tulevana kesänä. Lounasta tullaan tarjoilemaan viime kesästä tuttuun tapaan Halkolan liikuntapuistossa, jonka lisäksi pilotti laajenee tänä kesänä myös Sääksjärven alueelle koulun kentän tuntumaan.
Puistoruokailu järjestetään kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajan, 2.6.-19.6.2025. Lounasta on tarjolla molemmissa toimipisteissä arkipäivisin klo 11-12:30.
Maksuton puistoruokailu on avoin kaikille Lempäälän ala- ja yläkoululaisille. Tarjolla on vaihtelevia, koulun ruokalistalta tuttuja keitto- ja laatikkoruokia. Ruokalistat julkaistaan nähtäville kunnan ja puistoruokailun sosiaalisen median kanaviin.
Puistoruokailun tarkoituksena on helpottaa perheiden arkea sekä tukea lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä aterioita myös lomakaudella kouluruokailuiden ollessa tauolla. Viime kesän puistoruokailu keräsi kuntalaisilta valtavasti kiitosta ja se valittiin kesän hyvinvointiteoksi.
Taustaa:
- Puistoruokailua kokeiltiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 2024
- Kokeilu kesti 12 päivää, jonka aikana ruokailemassa kävi yhteensä 687 koululaista
- Keskimäärin ruokailijoita oli 57 per päivä
- Ruokaa valmistettiin yhteensä yli 300 kiloa
Lisätietoja:
Liisa Belaid
ruokapalvelupäällikkö
liisa.belaid@lempaala.fi
0500 566 974