Kaatuneitten muistopäivä
Kaatuneiden muistopäivää vietetään vuosittain toukokuun kolmantena sunnuntaina kaikissa Suomen sodissa ja rauhanturvaustehtävissä menehtyneiden kunniaksi.
Lempäälässä järjestetään klo 10 Pyhän Birgitan kirkossa alkavan jumalanpalveluksen lisäksi seppelteltenlaskutilaisuus sankarihaudoilla välittömästi jumalanpalveluksen päätyttyä. Juhlahetkessä on mukana lippuvartio ja seppelpartio, jotka saapuvat juhlapaikalle saattueena tilaisuuden alkaessa. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ohjelmasta vastaavat Lempäälän kunta ja seurakunta. Mukana tapahtumajärjestelyssä ovat Lempäälän Reserviupseerikerho ja Lempäälän Sotaveteraanit.
Seppeleet lasketaan sankariristille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille, vapaussodan muistomerkille Kirkkotorilla sekä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille Ristimäkeen.
Lempääläisenä erikoisuutena juhlahetkessä lauletaan yhteislauluna virsi ”Sun kätes, Herra, voimakkaan”, joka on vakiintunut Lempäälässä Kaatuneitten muistopäivän yhteislauluksi sisältönsä ja suomentajansa takia. Keskiajalta peräisin oleva virsi on tullut Suomeen 1700-luvulla. Suomenkielinen teksti on Johan Ludvig Runebergin (1857). Wäinö Havaksen virsikirjasuomennos on vuodelta 1938. Väinö Rafael Havas (15. 8.1898 Lempäälä – 21.8.1941 Suojärvi) oli suomalainen kirkkoherra, lestadiolaisen uusheräyksen ja myöhemmin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen saarnaaja, runoilija ja kokoomuksen kansanedustaja. Hän on Suomen historian ainoa rintamalla kaatunut istuva kansanedustaja. Örlingin perhe suomensi nimensä Havakseksi vuonna 1906. Nimi otettiin koulua lähellä sijainneesta tutusta kalapaikasta, Havaslahdesta. (Lähde: Wikipedia)
Nimet hautakivissä – kunniakierros järjestetään sankarihautausmaalla samana päivänä klo 18 alkaen. Tapahtumassa esitellään viisi talvisodan ja 10 jatkosodan lempääläläistä sotiemme sankarivainajaa heidän elämäntarinojensa kautta. Järjestäjät: Lempäälän Reserviupseerikerho ry ja sotaveteraanit.
Kaatuneitten muistopäivän tapahtuma Lempäälän hautausmaalla, kuva: Matti Ketola